torstai 15. heinäkuuta 2010

Santen & Noname yhteistyökumppaneiksi

Pirkkalan yöhölkkä on saanut yhteistyökumppaneiksi silmälääkkeiden kehittämiseen ja valmistukseen erikoistuneen Santenin sekä urheiluvaatteiden suunnitteluun, valmistukseen ja markkinointiin keskittyvän Nonamen. Molemmat yritykset kannustavat omassa toiminnassaan ihmisiä aktiiviseen liikkumiseen, minkä vuoksi ne sopivat myös erinomaisesti tukemaan Pirkkalan yöhölkkää kaikkia liikkumaan kannustavana, iloisen mielen juoksutapahtumana. Lisäksi Santenin ja Nonamen mukanaolo varmistaa Pirkkalan yöhölkän osallistumismaksujen pitämisen maltillisena myös tänä vuonna.

Tämän vuoden tapahtumassa jaetaan erityinen Santen-kannustepalkinto kuntosarjaan osallistujien kesken, jakoperusteista tiedotetaan tapahtumapaikalla. Tapahtumassa jaetaan lahjakortteja myös Tampereella sijaitsevaan Noname Brand Storeen, josta sekä aktiiviliikkujat että kuntoilijatkin löytävät helposti mieleisensä juoksuvarusteet. Myös Pirkkalan apteekki on lahjoittanut tuotteita arvontapalkintopöytään.